Mikko Jack

Hikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Filosofian maisteri Mikko Jack on historiallis-vertailevan elokuvatieteen eli komparatiivisen elokuvatutkimuksen keksijä.

Mitä tämä elokuvatieteen osa-alue tutkii on edelleen mysteeri, koska tieteellisiä julkaisuja aiheesta ei toistaiseksi ole.

Maisteri on itse todennut: "Peter von Bagh on tehnyt elämäntyönsä tehdäkseen elokuvatutkimuksesta vakavasti olevan tieteenalan kirjoittamalla teoksia elokuvan kielestä. Minä puolestani halusin syventää aihetta komparatiivisella elokuvantutkimuksellani, mutta taisin jäädä pelkäksi satusedäksi. Jos elokuvateatterin Platonin luolan hämärässä äidin sylissä istuessa herää oidipaalisia tunteita, niin totuuden voi aina selvittää hankkimalla biotieteiden laitoksella pätevyyden DNA-testien tekemiseen äpäräkompleksien vahvistamiseksi tai kumoamiseksi. Toisaalta elämä ei ole aina näin mustavalkoista. Onhan vertaileva kielitiedekin löytänyt kielisukulaisia, jotka eivät kuitenkaan ole geneettisiä serkuksia."

Maisterin viimeaikaisista seikkailuista kerrotakoon se, että hänen ei onnistunut matkustaa Uuteen-Seelantiin tapaamaan Julie Andrewsia hankkimansa ylihintaisen VIP-lipun suomin oikeuksin, koska Julie Andrewsin manageriporras ilmiantoi hänet Australian ja Uuden-Seelannin maahantuloviranomaisille vaarallisena terroristina. Aluksi hän saattoi väärinymmärrettynä nettivainoamisen uhrina ja "rasismihan on vain moniväristen perheiden lasten välistä sisarkateutta" -teeseineen syyttää vain itseään, kunnes hänen kohtelustaan tuli korona-epidemian myötä uusi normaali, jossa kaikki kansainväliset lomalennot, massaviihdetapahtumat ja yli 70-vuotiaiden tapaamiset on peruttu.

Aiheesta muualla[muokkaa]

Bully.jpg Tämä artikkeli on tynkä, joten isommat kiusaavat sitä.
Pidä pienemmän puolta laajentamalla artikkelia.